Tuomo Liljenbäck Ilmasto. Tiede. Vapaus.

Köyhyys rajoittaa ihmisen vapautta

Keskustelin viime maanantaina turkulaisten vihreiden yhdistysten järjestämässä tilaisuudessa köyhyydestä, sen torjunnasta tai jopa poistamisesta kanssaehdokkaiden ja yleisön kanssa. Olimme hyvin pitkälti samaa mieltä siitä, että köyhistä ja vähävaraisista puhutaan yleisesti alentavaan sävyyn. Heitä pidetään laiskoina tai tyhminä. Heidät pitää patistaa töihin, heidän pitää ottaa itseään niskasta kiinni. Puheista käy usein ilmi, että heillä ei ole arvoa, he ovat kuin toisen luokan kansalaisia. Olimme sitä mieltä, että tällaiset puheet ovat haitallisia kokonaisuuden kannalta. Varsinkin meillä poliitikoilla on suuri vastuu puheistamme, sillä sanat luovat todellisuutta. Meidän pitää olla rakentamassa paljon pehmeämpää ja lämpimämpää maailmaa. Ei sellaista, joka pohjustaa tietä köyhiä kylmästi kohtelevalle politiikalle. Sellaiseen minä en osallistu.

Käytännössä köyhyys rajoittaa ihmisen vapautta. Jos lokeroimme ihmisiä puheillamme, lannistamme heitä ja rajoitamme heidän valintojaan entisestään. Työttömien kohdalla aktiivimalli nöyryyttää ihmistä leikkaamalla jo ennestään pienestä toimeentulosta, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta toteuttaa aktiivisuusehtoa. Aktiivisuuden osoittamiseksi työttömiä pakotetaan yksilökohtaista tilannetta katsomatta tarpeettomille kursseille aikaa hukkaamaan. Köyhyys syö myös ihmisten kognitiivista kapasiteettia. Lyhytaikainen stressi voi olla hyödyllistä, mutta jatkuva huoli omasta ja perheen toimeentulosta taas aiheuttaa kroonista stressiä, joka lamauttaa ihmisen toimintakyvyn ja heikentää ajattelua.

Köyhällä ei siis ole henkisiä voimavaroja tai taloudellisia mahdollisuuksia tehdä valintoja yhtä laajasti kuin varakkaammilla. Vähävaraisella ei ole mahdollista hankkia samoja tuotteita ja palveluita kuin enemmän tienaavilla. Vähävaraiset eivät pysty edes haaveilemaan asioista, joista rikkaat pääsevät helposti nauttimaan. Erityisen ongelmalliseksi tilanne muodostuu, kun ihmisellä ei ole varaa syödä terveellisesti, eikä voimia huolehtia muutenkaan terveydentilastaan. Toivon menettäminen on tuhoisinta.

Ilmaston ja ympäristön näkökulmasta kulutuksen lisääminen ei tietenkään ole hyväksi. Kaikilla ei voi olla samoja mahdollisuuksia kuluttaa, mutta ilmaston ja ympäristön vuoksi varakkaampien tulisi pienentää hiilijalanjälkeään enemmän. Samalla, kun torjumme ilmastonmuutosta, voimme pitää huolen myös siitä, etteivät kaikista köyhimmät joudu maksajiksi. Kestävästi valmistetut tuotteet ja vähäpäästöiset palvelut pitää saada aina halvimmiksi vaihtoehdoiksi, sillä kestämätön tuotanto on pidemmän päälle kalleinta. Käytännössä energiaa kannattaa säästää ja tarvittaessa kohdennetuilla tulonsiirroilla voimme helpottaa vähävaraisten sopeutumista uuteen talouteen. Tulonsiirrot voi rahoittaa vaikkapa hiiliverolla, kuten joukko merkittäviä yhdysvaltalaisia taloustieteilijöitä on ehdottanut.

Köyhyys vaikuttaa tutkitusti kehittyviin aivoihin ja on siten erityisen haitallista lapsuudessa. Tiedämme myös, että köyhyys periytyy. On tärkeää katkaista tämä kierre varmistamalla lapsiperheiden riittävä toimeentulo, palvelut ja lasten laadukas koulutus. Vihreiden ehdottama perustulo vapauttaisi ihmisiä tukiviidakossa rämpimisestä, tekisi työn vastaanottamisesta aina kannattavaa ja toisi turvaa sekä varmuutta arkeen. Lisäksi se antaisi myös positiivisen signaalin ihmiselle: sinuun luotetaan ja sinusta välitetään. Ihan vain kylmästi taloudelliseltakin kannalta ajatellen olisi kannattavaa vapauttaa ihmisten potentiaali. Ilman ahdistusta ihminen jaksaa panostaa työnhakuun, kouluttaa itseään tai jopa aloittaa yritystoimintaa. Yksilön vapaampien mahdollisuuksien kautta kaikki voittavat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kun kerran olet Vihreiden vaaliehdokas ja huolissasi köyhyyden aiheuttamasta vapauden rajoittumisesta, suosittelen lukemaan tämän:

Paljonko maksaa uusi maapallo?

Käyttäjän TuomoLiljenbck kuva
Tuomo Liljenbäck

Kiitos kommentista.
Yksin sosialismiin siirtyminen ei tilannetta korjaisi, sillä sosialistisissa maissa ympäristön arvostus ei ole ollut automaattisesti mitenkään kohdallaan, vaan niissäkin on tehty luonnon kannalta hirvittäviä asioita. Sosialismiin siirtymisestä tuskin ihan äkkiä myöskään löytyisi poliittista konsensusta, joten yritän miettiä ratkaisuja nykyisissä viitekehyksissä, enkä pidä tehtävää mahdottomana. Mutta täytyy todellakin pitää tarkkaan huoli siitä, että kenenkään vastuulle ei tule kohtuutonta osaa ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Elämme mielenkiintoisia aikoja: puhdas kapitalismi ja puhdas sosialismi eivät enää kelpaa tolkun ihmsille ratkaisuiksi. Hieraisin oikein silmiäni, kun Raimo Ilaskivi kirjoitti tänne puheenvuoron jossa totesi, että markkinatalous on hyvä renki mutta huono isäntä. Tervetuloa vihreisiin, Raimo!

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Hyvä kirjoitus taas kerran. Menee jakoon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset